Protea Susara

Protea 'Susara' on hybridiprotea, jolla on tiheä, pyöreähkö kasvutapa ja kuppimaiset kukinnot pastellisävyissä. Se kantaa helmiäisenvalkoisia ja -vaaleanpunaisia suojuslehtiä, joiden ympäröimänä on suuri, valkoisista heteistä muodostuva sydän, jossa on pieni musta keskipiste. Harrastajien mukaan tämä on yksi kestävimmistä lajikkeista. Leudomman talven alueiden ulkopuolella viljely suurissa ruukuissa on suositeltavaa, jotta kasvualustaa voidaan hallita ja kasvi voidaan suojata pakkaselta.

'Susara' on risteytys lajien Protea susannae ja P. magnifica välillä. Ensimmäinen vanhempi on antanut kestävyyttä, helppohoitoisuutta ja sietokykyä monenlaisille maille; toinen on antanut suuret pastelliväriset kukat, pensasmaisen kasvutavan ja kestävyyden -7 °C:seen asti. Molemmat vanhemmat ovat pensasmaisia perennoja proteakasvien heimossa, ja ne ovat kotoisin Etelä-Afrikan Kapmaan alueelta.

'Susara' kehittää useita paksuja varsia, jotka ovat hyvin haarautuneita tyvestä lähtien ja saavuttavat noin 1,75 m kaikkiin suuntiin. Lehdet ovat kierteisesti, pitkulaisia, nahkeita, vaaleanvihreitä ja niissä on hieno violetti reuna. Kukinta-aika on maaliskuusta toukokuuhun. Kukinnot ovat suuria, halkaisijaltaan 10–15 cm, ja ne ilmestyvät jokaisen oksan kärkeen. Vanhat kasvit voivat tuottaa useita kymmeniä kukintoja kauden aikana. Kermanvalkoiset ja -vaaleanpunaiset suojuslehdet, joiden reunat ovat syvän vaaleanpunaiset, avautuvat paljastaen vaalean, silkkiä muistuttavan, villaisen sydämen, joka koostuu varsinaisista kukista. Jokaisessa kukassa on heteitä ja rihmamainen emin varsi. Keskuksessa on erottuva musta sydän. Kukat houkuttelevat pölyttäjiä, ja niitä seuraavat samettiset siemenet. Paksut juuret toimivat myös varastointielimenä; tulipalon sattuessa kasvi voi uusiutua juuristaan.

Protea 'Susara' on floristien ja puutarhureiden arvostama suurten kukkiensa pitkäikäisyyden vuoksi. Se viihtyy parhaiten rannikkopuutarhoissa, joissa on kevyt, niukkaravinteinen, vähäkalkkinen maa ja täysi aurinko. Se sopeutuu hyvin lämpimään, aurinkoiseen kasvupaikkaan ja sietää niukkaravinteisia ja kuivia maita. Se sopii hyvin yhteen neidonkielten, Puyan, vahatyräkin, mesityräkin, Leucadendronin, Melianthus majorin, kuitupalmun, pikkupalmeton ja tulikukkien hybridien kanssa.

Niukkoihin ja kuiviin maihin sopeutunut juuristo:

Proteat eivät muodosta mykorritsasymbiooseja, vaan ne kehittävät erikoistuneita sivuversoja, joita kutsutaan proteoidijuuriksi. Nämä muodostuvat sateiden jälkeen kasvin tyvellä olevan kuolleen lehtikerroksen alle, jossa hajoaminen vapauttaa ravinteita. Nämä lyhytikäiset juuret kuivuvat kasvukauden lopussa, mutta niiden veden- ja ravinteidenottokyky on noin kaksi kertaa normaaleja juuria suurempi.