Furcraea bedinghausii

Furcraea bedinghausii, jota kutsutaan joskus Bedinghausin traakkipuuksi tai Mexican Starburst -mehikasviksi, on kotoisin Pohjois-Amerikan puoliaavikkoalueilta ja sukua jukille ja agaaveille. Se muodostaa suurten, harmaanvihreiden, mehevien lehtien ruusukkeen ja kehittää rungon useiden vuosien jälkeen. Kukinta merkitsee kasvin elinkaaren loppua, mutta kasvi jatkaa elämäänsä kukkavarteen kehittyvien sivusipulien avulla, jotka itävät pudotessaan maahan.

Alun perin Keski- ja Etelä-Meksikon vulkaanisilta rinteiltä kotoisin oleva Furcraea bedinghausii kestää lyhyitä pakkasia noin -10 °C:een asti kuivassa maassa sekä kesän kuivuutta. Se on hidaskasvuinen, agaaveihin tai parsakasveihin kuuluva kasvi. Nuorena se muodostaa tyvimättään suuria, leveitä, meheviä, hieman riippuvia lehtiä, joiden reunat ovat hammaslaitaiset mutta eivät piikkiset. Aikuisella kasvilla lehdet voivat olla jopa 1,5 m pitkiä ja 10 cm leveitä. Monien vuosien jälkeen siitä voi kehittyä 2 m korkea ja 30 cm paksu runko, jonka latvassa on 1–1,5 m leveä lehtiruusuke. Kukinta tapahtuu 15–20 vuoden viljelyn jälkeen toukokuusta heinäkuuhun Euroopassa, ja se merkitsee tämän kertakukkaisen kasvin kuolemaa. Kukinto voi kohota 4–5 metrin korkeuteen ja muodostaa suuren pyramidimallisen röyhyn. Putkimaiset kukat aukeavat 5,5 cm leveinä tähtimäisinä, vaaleankeltaisen ja vihreän sävyttäminä valkoisina kukkina, joilla on vahamainen pinta. Kukkien lehtihankoihin kehittyy sivusipuleita, jotka juurtuvat päästessään kosketuksiin hiekkaisen, kosteaan maahan.

Furcraea bedinghausii vaatii täyttä aurinkoa ja hyvin vettä läpäisevää, jopa karua ja kuivaa maata, ja sietää merenrantaolosuhteita. Se kärsii talvella raskaasta, vettyneestä maasta. Se sopii suurelle kuivalle rinteelle, eksoottiseen tai nykyaikaiseen kivikkopuutarhaan tai suureen astiaan suojaisella, aurinkoisella paikalla. Se viihtyy hyvin yhdessä kalliosinikon, piikkipäivikkien, agaavien, tähkäliljojen, Hesperaloe parvifloran ja Beschorneria yuccoidesin kanssa.