Hämeenkylmänkukka - Pulsatilla patens

Hämeenkylmänkukka (Pulsatilla patens) on usein ensimmäinen kasvi, joka kukkii talven jälkeen Siperian, Pohjois-Euroopan ja Pohjois-Amerikan preerioiden kylmillä alueilla. Tämä pieni perenna tuottaa vaalean laventelinsiniset, kellonmuotoiset kukat, joiden sydämessä on kullankeltainen keskusta lehvistön samalla puhjetessa, ja pysyy koristeellisena hopeanhohtoisen sukaskarvaisen lehvistönsä ja höyhenmäisen hedelmistönsä ansiosta läpi kesän. Se pelkää kilpailua naapurikasveilta ja vaatii aurinkoisen alppipuutarhan, kivikkorinteen tai soraisen reunuksen.

Pulsatilla patens kuuluu leinikkikasvien (Ranunculaceae) heimoon. Kestää pakkasta -30°C asti, ja viihtyy kivisessä, hyvin vettä läpäisevässä, kalkkipitoisessa maassa, jonka pH on 7–8.

Pieni ruohovartinen perenna, jolla on mukulamainen juurakko. Se muodostaa 15 cm korkean ja 25 cm leveän mättään. Kasvia peittävät hopeanhohtoiset karvat, jotka ulottuvat lehtiin, varteen, nuppuun ja ulompiin terälehtiin. Kukassa on kuusi tähtimäistä sinipunertavaa terälehteä, jotka ympäröivät tiheästi heteitä sisältävää kullankeltaista keskustaa. Kukat puhkeavat maalis–toukokuussa nukkapeitteisten, punertavien varsien päähän, ja niiden tyvellä on hienoliuskaisten lehtien kaulus. Kukinnan jälkeen juurakosta versoo hienojakoinen, hopeanhohtoinen lehvistö, ja sen jälkeen muodostuu harmahtavanhopeita tupsuja, jotka muistuttavat joidenkin kärhöjen höytyväitä.

Kylmänkukka suosii ehdottomasti kylmiä talvia, karuja, kivisiä, kalkkipitoisia maita ja täyttä aurinkoa. Istuta se kohopenkkiin, johon on sekoitettu soraa, kivikkoon tai kiviseen rinteeseen, ja yhdistä siihen pieniä heiniä (höyhenheinät, nadat), maksaruohoja tai luonnonmukaisia narsisseja, jotka eivät varjosta sitä. Kukat avautuvat vain auringonpaisteessa ja sulkeutuvat sateella. Kuumilla alueilla iltapäivän puolivarjo on eduksi.