Japaninkurjenmiekka Dainagon

Japaninkurjenmiekka 'Dainagon' tuottaa suuret, avoimet, litteät, aaltoilevat kukat, jotka ovat melko syvän malvanviolettia, satunnaisesti valkoisin roiskein ja suonistoin, ja niissä on pieni keltainen merkki teriön sydämessä. Tämä juurakollinen kasvi suosii kalkitonta, kosteasta märkään maata ja viihtyy vesistöjen rannoilla tai alueilla, jotka pysyvät kosteina kesällä. Erinomaisia leikkokukkia, erityisesti ikebanaan käytettynä, Iris ensata -lajia viljeltiin aikoinaan Japanissa runsaasti tähän tarkoitukseen, erityisesti Edon (Tokion edeltäjä) ympäristössä.

Iris ensata (synonyymi kaempferi), japaniksi hanashōbu, rakastaa hapanta ja turvepitoista maata, ei siedä liiallista kalkkia, ja vaatii kosteutta kasvun ja kukinnan aikana, mutta viihtyy talvella hieman kuivemmassa.

Lajike 'Dainagon' muodostaa pystyn mättään, joka kukkiessaan saavuttaa jopa 80 cm korkeuden ja 50–60 cm leveyden. Se leviää hitaasti juurakoidensa avulla. Lehtensä pudottava keskivihreä lehvistö koostuu pitkistä, kapeista, nauhamaisista lehdistä, joissa on näkyvä keskisuoni. Kukinta ajoittuu touko–elokuuhun ilmastosta riippuen ja kestää noin 3 viikkoa. Jokaisessa varressa on 2–3 kukkaa, joiden halkaisija on 12–15 cm, ja ne koostuvat kolmesta suuresta pyöristyneestä verholehdestä, joissa on valkoisia suonia tummanmalvan pohjalla, kolmesta pienemmästä pystyterälehdestä ja kolmesta leveästä pystystä eminvarresta.

Iris ensata sietää juuriaan vedessä kesällä, mutta juurakot eivät saa olla upoksissa jäätyvän talven aikana. Puutarhassa se viihtyy multamaassa, joka on rikastettu kompostimullalla ja joka ei kuivu kesällä — istuta tiiviiseen maahan, johon muodostuu pieni painanne, rinteen alaosaan tai rinteelle, jossa on kapillaarikosteutta. Yhdistä seuralaisiksi himalajanvuokko, päivänliljat, kilpirikko, Lobelia 'Queen Victoria', jaloangervot, kellopeippi, alvet ja nauhukset.