Bokharankurjenmiekka - Iris bucharica

Bokharankurjenmiekka (Iris bucharica) kuuluu kurjenmiekkakasvien (Iridaceae) heimoon ja Juno Scorpiris -ryhmään. Sen alkuperä on Afganistanissa, Tadžikistanissa ja Uzbekistanissa, missä se kasvaa soraisilla rinteillä ja joenpenkoilla 1500–1800 metrin korkeudessa. Se on ryhmänsä helpoin viljeltävä laji, ja Royal Horticultural Society on tunnustanut tämän ominaisuuden.

Kellertävänvalkoinen sipuli on halkaisijaltaan noin 2 cm ja siinä on hienot mehevät juuret. Kasvit muodostavat pensasryhmiä, joiden keskikorkeus on 30 cm, ja ne leviävät sivusuunnassa joka vuosi tuottamalla uusia sipuleita. Huhtikuun alusta alkaen lehtevät varret venyvät, ja jokaisessa varressa on enintään 7 tuoksutonta kukkaa, jotka kukkivat ylhäältä alaspäin. Kunkin kukan halkaisija on 4–6 cm, ja se koostuu kolmesta pystysuorasta valkoisesta tai kermanvalkoisesta terälehdestä kolmen nuokkuvan, kirkkaan keltaisen verholehden yläpuolella; verholehdet ovat koristeltu hienoilla ruskeilla suonilla.

Taipuisat, miekanmuotoiset lehdet ovat tyvestä limittäiset, 10–20 cm pitkät, päältä kirkkaanvihreät ja alta siniharmaat. Lehvistö kuihtuu kesällä, kun kasvi talveentuu välttääkseen kauden kuivuuden.

Bokharankurjenmiekka vaatii täyden auringon ja hyvin vettä läpäisevän, sorapohjaisen maan. Se sopii kivikkoryhmiin ja kohopenkkeihin. Se istuu hyvin yhteen helmililjojen, sahramien, luonnonlajiketulppaanien sekä balkaninvuokon (Anemone blanda) tai Anemone coronarian kanssa. Kesälepoajan jättämän aukon täyttämiseksi naapureiksi suositellaan laventelia, ajuruohoja, päivännoutoja tai hopeayrttejä, sillä nekin viihtyvät soraisessa maassa.