Keltasutio - Paraserianthes lophantha

Keltasutio sopii puutarhoihin erittäin leudoilla ilmastoilla, joilla se muodostaa nopeakasvuisen pienen puun, jolla on levittäytyvä kasvutapa. Se saavuttaa noin 5 m korkeuden ja leveyden. Sen kaksinkertaisesti parilehdykkäinen lehvistö muistuttaa silkkialbitsiaa (Albizia julibrissin), kun taas harjamaiset, vihertävänkeltaiset kukinnot muistuttavat lamppuharjoja (Callistemon). Kukinta tapahtuu joulukuusta maaliskuuhun pohjoisella pallonpuoliskolla – ajankohtana, jolloin harvat puut kukkivat.

Keltasutio (synonyymi Albizia lophanta) kuuluu hernekasvien (Fabaceae) heimoon. Sitä arvostetaan sen maatalousmetsätaloudellisen hyödyn vuoksi – sen lehvistöä käytetään karjan rehuna, puuta polttoaineena, ja sen juuret sitovat ilmakehän typpeä. Kotoisin Lounais-Australiasta, se saavuttaa luontaisella elinpaikallaan noin 8 m, mutta eurooppalaisissa oloissa se jää yleensä noin 5 m korkeuteen.

Lehdet ovat kaksinkertaisesti parilehdykkäiset, noin 20 cm pitkät, ja ne koostuvat 6–12 lehdykkäparista, joissa kussakin on 20–24 kapeaa lehdykkää. Lehvistö on ainavihanta riittävän leudoissa ilmastoissa, mutta saattaa varistaa lehtensä pakkasen jälkeen. Harjamaiset kukinnot ovat 6–8 cm pitkät, ja niistä kehittyy ruskeita, noin 10–12 cm pituisia palkoja, jotka sisältävät mustia siemeniä. Tämä puu kasvaa useimmilla maalajeilla, mieluiten kevyellä ja hyvin vettä läpäisevällä maalla; se sietää kuivuutta vakiinnuttuaan, mutta on arka pakkaselle, etenkin nuorena.

Se voidaan istuttaa yksittäiskasvina tai yhdistettynä suurten pensaiden ja pienten puiden kanssa keskinäisen esteettisyyden ja pakkassuojan vuoksi. Sopivia seuralaisia ovat Sesbania punicea ja Caesalpinia gilliesii, joista jälkimmäinen on hieman kestävämpi ja tuottaa samankaltaista hienojakoista lehvistöä pitkän kesäkukinnan ohella.