Portugalinlaakerikirsikka Tico

Portugalinlaakerikirsikka 'Tico' (Prunus lusitanica subsp. azorica) on melko nopeakasvuinen lajike, jonka kiiltävä nuori lehvistö saa keväällä kuparisen pronssin sävyjä, muuttuu vaaleanvihreäksi ja saa syksyllä jälleen pronssisen värin – kontrastina mahonginpunaisille lehtiruodeille. Myöhään keväällä se tuottaa pitkulaisia valkoisia kukkaterttuja, joiden tuoksu houkuttelee pölyttäviä hyönteisiä. Niitä seuraavat koristeelliset punaiset ja sitten mustat hedelmät. Lajike on kestävä ja sietää monenlaisia maalajeja, joten se sopii sekä vapaasti kasvaviin että leikattuihin pensasaitoihin. Se on kuivuutta kestävämpi ja koristeellisempi kuin laakerikirsikka, mutta hieman vähemmän pakkasenkestävä.

Lajike 'Tico' on jalostettu Ranskassa vuonna 2012. Se jää korkeudeltaan enintään 3 metriin ja leveydeltään 2 metriin, ja sillä on hieman levenevä, roikkuva kasvutapa ja punaiset oksat. Lehdet pysyvät ympäri vuoden: ne ovat soikeita, teräväkärkisiä ja hammaslaitaisia, 6–10 cm pitkiä. Keväällä ne ovat pronssinoranssit, muuttuvat sitten kirpeänvihreiksi ja saavat kylmällä säällä pronssisen sävyn. Touko–kesäkuussa, joskus jo huhtikuun lopulla, lajike tuottaa pieniä kuppimaisia valkoisia kukkia, halkaisijaltaan 1 cm, joissa on ulkonevat heteet. Kukat ovat tuoksuvia ja hunajaa tuottavia, ja ne kerääntyvät kapeisiin riippuviin kukkaterttuihin, joiden pituus on 12–15 cm. Hedelmät ovat pieniä soikeita marjoja, 8 mm, aluksi punaisia, muuttuen tummanvioleteiksi ja sitten mustiksi. Ne ovat erittäin myrkyllisiä nieltynä.

Prunus lusitanica subsp. azorica vaatii syvän, kuohkean maan, erityisesti lämpimillä alueilla. Se viihtyy merellisessä ilmastossa ja sopeutuu hyvin Välimeren olosuhteisiin. Se sopii hyvin ainavihantiin pensasaitoihin yhdessä photinian, hopeapensaan (Eleagnus ebbingei), tuhkapensaan (Cotoneaster lacteus), abelian (Abelia chinensis) ja mansikkapuiden kanssa. Se tarjoaa suojaa linnuille ja ravintoa mehiläisille ja perhosille.

Vinkki: leikkaa tarvittaessa heti kukinnan jälkeen, mieluiten oksasaksilla lehvistön repeytymisen välttämiseksi. Tämä säilyttää kesällä muodostuvat kukkanuput, jotka kukkivat seuraavana keväänä.